Läpimurto: vierre kirkastui, aurinko pimeni

Vierre pumpattiin siiviläastialta maistohanan kautta kahteen

saaviin, jotta maltaat voitiin valuttaa kattilasta siiviläastiaan

ja kaapia pois.

Kuten edellisistä teksteistä käy ilmi, panimon mäskin siivilöinti on ollut toistaiseksi haastavaa. Nyt haasteeseen on löydetty ratkaisu, joka säästänee panimon suuremmilta muutoksilta.

Pari viikkoa sitten, kun siivilöimme hieman vaivalloisesti tekojärjestyksessä toista mäskipanosta, Heikki Eräsalo Pyynikin käsityöläispanimolta ehdotti, että voisimme kokeilla viikon päästä (viime mäskäyksessä torstaina 19.3.) siivilöintiä aivan uudella tavalla. Mäskäyksen jälkeen pysäytimme sekoituksen ja pidimme puolen tunnin tauon. Tauon aikana mallasmassa laskeutui kattilan pohjalle, ja sen piti Heikin teorian mukaan muodostaa samanlainen toimiva ja suodattava kakku, mikä yleensä siivilän päälle muodostuu. Tämän panimon kattilassa ei siis useimpien muiden pienpanimoiden tapaan ole siivilää pohjalla, vaan se on erillisessä siiviläastiassa kattilan alapuolella (kuvassa). Tauolta palattuamme avasimme varovasti kattilan pohjaventtiiliä, ja vastaan tuli pieni, viaton ja kirkas noro, joka ei jättänyt siiviläastian siivilälle pienintäkään maltaan hiventä. Laskimme kirkasta vierrettä siiviläastialle, kunnes se oli suunnilleen puoliksi täynnä ja pumppasimme vierteen hitaasti saaveihin, kuten kuvassa näkyy.

Ongelmana edellisissä ajoissa oli se, että saaveihin pumppaamamme vierre siivilöityi huonosti siiviläastialla, koska kattilan pohjaventtiiliä oli vaikea säätää niin, että virtaus siivilälle olisi ollut tasainen. Virtauksen tulee olla tasainen, jotta suodattava kakku ei rikkoutuisi. Kakku saattoi rikkoutua myös reunoiltaan, koska siivilä ei mahdollisesti ollut tarpeeksi leveä. Kun huomasimme puhtoisen vierteen virtaavan kauniina ja läpikuultavana norona sen kirkkautta korostavaan vaaleaan saaviin, tulimme iloisiksi ja työ sujui sulavasti. Saimme myös kattilan maltaat yllättävän helposti alas putkea pitkin, kun laskimme kakulle vettä ja sekoittelimme sitä hieman kepillä. Suurimmat ravat kaavittuamme loput suostuivat tulemaan alas huuhdellen.

Heitimme vierteet taas jääkaappiin, jotta ajot panimolla eivät olisi venyneet myöhäiseen iltaan, kuten parina edellisenä kertana. Jatkoimme seuraavana päivänä humalakeiton ja hiivaamisen merkeissä. Keitto sujui auringonpimennyksen taiassa muuten mallikkaasti, mutta alussa vierre meinasi kiehua yli, koska sitä oli liian vähän. Laimensimme kahdella litralla, ja kuohuminen loppui. Nyt ainakin tiedetään, kuinka paljon vierrettä tulee olla vähintään ennen keittämistä. Tällä ja edellisellä kerralla käytimme keittohumaloinnissa verkkopussia, jotta laitteiston huuhtelu sujuisi helpommin. Jäähdytys toimi tällä kertaa ongelmitta edellisestä viisastuneena, ja hiivaus suoritettiin tällä kertaa ohjeiden mukaan.